Juhannus oli tällä kertaa aiempaa erilaisempi. Äiti soitteli pitkästä aikaa kesäkuun alussa ja kyseli aikeistamme viettää juhannusta. "No itse asiassa valitettavasti emme ole juuri silloin kotona" oli diplomaattinen vastaukseni, vaikka oikeasti en tiennyt missä muuallakaan olisimme juhannuksena kuin Sjöholmassa. Onneksi viikonlopulle saatiin aivan loistava ja todenmukainen alibi, kun huomasimme Lofooteilla järjestettävästä juhannuksen kisaviikonlopusta. Shelyesissä oli este- ja kouluratsastusluokkia, joten pakkasimme mukaan Lintsin, Tanen ja Rollen, Thomas otti kuskin paikan ja minä hyppäsin Chrissen ja groomiksi mukaan tulevan Cessin kanssa lehterille.
Linnea, joka loisti yleensä ehtymättömillä energiavarastoillaan, oli jopa vähän voipunut pitkästä matkasta ja kisat menivät meillä tasapaksusti tuloslistojen puolessavälissä keikkuen. En kyllä ollut itsekään aivan parhaimmillani yllättävän päänsäryn vuoksi. Kaikkea kremppaa tässä oli kesän myötä tullut, mutta eiköhän tällä stressillä saanut jo somaattisiakin oireita aikaan.
Chrissen kisastarteista porukalle jäi mieleen Rollen hyppy kouluaidan yli kesken laukkapätkän. Ratsukon ensimmäinen Helpon A:n rata olikin sitten siinä, mikä tietysti söi naista kuin pientä oravaa.
Illalla neidit karkasivat kylille katsastamaan paikallisia juhlia, mutta edelleen jatkuneen pään jomottamisen vuoksi jätimme Thomaken kanssa hippalot väliin ja suuntasimme jalkapatikassa ihastelemaan saaren poikkeuksellisen komeita maisemia.
"Calle voisi olla ihan innoissaan sinisilmäisestä villapaitoihin pukeutuvasta kalastaja-vävypojasta" Thomas teki jutustelumme lomassa paljastuksen tätinsä miehestä, Chrissen isästä Carl Nilssonista. Purkkarit jalassa syntynyt purjehtiva venekauppias ei ollut aina ihan tyytyväinen kuopuksensa elämänvalintoihin, kuten jäämisestä Sjöholmaan tallimestariksi. Tyttö sai kaikki maailman mahdollisuudet, kuten lukion vaihtovuodet Englantiin, mutta silti, kaikesta huolimatta, se halusi roudata hevonpeetä elääkseen.
Onneksi Calle ja vaimonsa Sylvia pitivät kovasti Sundin veljeksistä, joten ajan myötä vanhemmat ovat antaneet Chrissen olla meillä rauhassa. Sylvia oli aina ollut todella ylpeä millaiset pojat veljensä on kasvattanut ja jopa raikulipojasta, Niklaksesta, saatiin naisen tarinoissa melkoinen kultapoika. Toki olihan mies ahkera oman yrityksensä pyörittämisen kanssa ja sitä Nilssonit, yrittäjiä kun itsekin olivat, arvostivat yli kaiken. "Onneksi tyttö on sentään hyvässä seurassa teidän kanssanne, eikä aivan hunningolla" Sylvia kerran uskoutui minulle. Tyttönimeni, edesmenneen isäni sukunimi oli aikanaan, kun Thomaksen kanssa aloimme seurustella, puhutellut rouvaa ja sen ansiosta pääsin kai itse livahtamaan hänen suosioonsa.
"Kyllä Chrissellä jotain peliä jonkun kanssa on, enkä nyt tarkoita mitään norskipoikia... Talikko tippuu aina ihan heti kädestä kun whatsapp kilahtaa." tein huomion viimeaikaisista arjen askareista kotopuolessa. Thomas vaikutti mietteliäältä, mutta kieltäytyi kommentoimasta tietävänsä mitään. "Sen verran aavistelen, että kohta on taas Nilssoneilla pientä draaman kaarta tiedossa"
