Pikkukisoissa viemässä tikkarit

Ruotsista kotiin tultua edes pieni loma olisi tehnyt terää. Vaan ehei, maanantaina muistin, ettei vielä voi heittää hanskoja tiskiin, sillä tiistaina olisi reissu Ahvenanmaalle suomenhevosten ja pikku shettiksen kanssa. Tuontitalli Gråsparv järjesti pienet, mutta kuitenkin ERJ:n alaiset, estekilpailut, joissa oli matalia luokkia. Silloin, koska lie, kun ilmoittauduin kisoihin, taisin tuumata tässä olevan juuri sopiva estekisadebyytti meidän suomenhevosnuorisolle. Edellinen viikko Hanami Weekillä oli kyllä aika hyvin pyyhkinyt kaikki tulevat asiat pois mielestä, mutta onneksi olin varaillut kaikki matkatkin jo valmiiksi, sekä huolehtinut siitä, että suomenhevosilla oli hyvä ratsastaja koko edeltävän viikon ajan.

Kisapäivä alkoi jo heti aamusta, sillä Liinan ystävä Ebba halusi kokeilla puomiluokkaa Dahlian kanssa. Vähän olimme kahden vaiheilla otetaanko shettistä mukaan, sillä tammalle iski usein kisavilli. Onneksi teimme myönteisen päätöksen, sillä tänään Dahlia meni muutamia verryttelyssä tapahtuneita kiihdyttelyjä lukuunottamatta todella reippaasti ja sievästi. Koko tiimi oli iloinen ensimmäistä kertaa kilpailevan Ebban ruusukkeesta, joka oli muuten myös Dahlialle ensimmäinen laatuaan.

Seuraava luokka oli niin tynkä, että minulla oli kädet täynnä lämmitellessäni 50cm luokan ratsujani. Starttaisin siinä kolmella hevosella: Helinällä, Lantilla ja Tuulilla. Viime viikolla oli maailmanluokan kisat ja isot esteet, nyt oli idyllinen pikkutalli Ahvenanmaalla ja pikkuesteet. Vaikka kyseessä oli kauan odotettu ensimmäinen estekisa Helinälle, sekä Lantille, olo oli vähän kuin olisi vienyt tikkarit lapsilta. Luotsasin Hellun luokan ykköseksi, vaikka uskoin sen jäävän ajassa Lantille toiseksi. Iso honkkeli nuori sai tehdä laakeammat tiet, mutta toki laukkakin on isompi ja matkaavoittavampi. Puhtaat radat hypänneen kaksikon aikaero ei ollut lopulta iso, mutta ori jäi toiseksi. Tuuli täydensi lopulta meidän kolmoisvoiton suoriutumalla myös virheettä radasta.

En enää edes muistanut, että olin luvannut hypätä Hyssyllä 60cm luokan, mutta viime kerran hyvästä kokemuksesta viisastuneena en pistänyt hanttiin. Luokassa ratsasti myös meidän kasvatin, Mändyn, omistaja Milja, joka kertoili hymy herkässä tamman viimeisimpiä edesottamuksia. Selkeästi emäänsä tullut tamma, mutta onneksi omistajilla oli vielä huumori tallella, tai sitten niillä näyttelijäntaidoilla pääsisi jo suoraan Teatterikorkeaan. Milja ratsasti hyvin liikkuvalla welsh cob -orilla ja ruunikolla puoliveritammalla, joka oli Cessin Aapo -orin puolisiskon tytär samasta isästä. Carabellassa oli voittaja-ainesta ja se oli kiistatta kova vastus, mutta kovassa vireessä oli myös Thomaksen Hyssynen.

Vaikka Hyssy oli eri maata omien suomenhevosorieni kanssa, olin oppinut jo vähän tykkäämään ja ymmärtämään hevosta. Päivän viimeisen radan kohdalla tiesin pääseväni pian kotimatkalle, joten lähdin radalle rennommalla otteella. Laukka säilyi koko radan ajan jo tosi hyvänä, joten hypyt olivat tasapainoisia. Uskalsin tehdä normaaleja, toki hevoselle reiluja, päätöksiä teiden suhteen, joten tässä sain nipistettyä sekunteja. Maalissa tiesin, että meillä oli mennyt hyvin, mutta aivan voittoon en olisi uskonut, ennen kuin kuulutus niin kertoi ja Thomas tuli iloissaan taputtamaan hevostaan. Cessillä se venähti aika lailla naama, kun kunniakierrokselle singahti vetohevoseksi katapultin lailla hänen uljaan orinsa sukulaisen sijaan kotitallin ex-ravuri.

Jos jotain huonoa, niin on paljon hyvääkin, taisi olla tämän päivän viesti negatiivisuuden nielemälle Disa Sundille.

Hannaby Hanami Week

Viime vuonna meidän kisakausi sai oikein miellyttävän ja tunnelmaa nostattavan alun, kun lähdimme Markarydiin SIM Routine Trophyyn. Sijoituksia taisi tulla useampiakin. Tänä vuonna saman kisajärjestäjän homma oli lähtenyt pyörimään entistä isommin, kun Hannaby Hanami Week käsitti sekä koulu- että esteratsastusta erittäin keväisissä maisemissa Hannabyn linnan kirsikkapuiston laitamilla.

Treenaaminen maistui koko alkuvuoden, tai oikeastaan jo viime syksystä asti, suoraan sanottuna aivan sahanpurulta, eikä itseäni huvittanut tippaakaan lähteä Hanami Weekille. Hevosten kanssa oli vaikeuksia ja jos hetkenkin aikaa meni hyvin, niin eiköhän jo seuraavaksi paranneltu jotain kaviopaisetta tai vastaavaa vaivaa. Sjöholman kouluratsastajien leirissä sen sijaan pyyhki hyvin ja kehitystä oli tullut. Thomas innostui sopivista kouluratsastusluokista niin paljon, että ilmoitti ykskantaan pakkaavansa Lunansa autoon ja lähtevänsä vaikka itsekseen, jos ei muita tulisi seuraksi. – "Varmaan hoidat sitten kevättyöt pellolla sillä aikaa" tuli vielä kuittia perään. Yksin? No way.

Vaikka olin jo vankasti päättänyt, etten lähde Ruotsiin, pyörsin päätöksen aika lailla viime hetkillä. En tiedä mitä Thomas oli minulle syöttänyt, että pääni pehmeni pahemman kerran. Hannabyyn mentiin kunnon konkkaronkan kanssa, kun matkassa oli mukana kaikki kynnelle kykenevät eli Karo, Linnea, Sohvi ja jopa Tete. Rakas mieheni kommentoi jotain laidasta laitaan poukkoilevasta luonteestani, mutta viittasin niille kinnasta. Itsepähän kehotti osallistumaan "kun on niin hienosti tehdyt kisat tulossa". Nyt lauantai-iltana, uuvuttavan kisaviikon jälkeen, oli hyvä kuittailla Thomakselle, itselle ja koko maailmankaikkeudelle, että vaikka puitteet oli on fleek, oliko pakko lähteä reissuun henkisesti puolikuntoisena ja vasemalla jalalla heränneenä...

Mitenkä ne kisat sitten meni?

Linnean mukaan ottaamista mietin todella pitkään, mutta masokisti kun taisin olla, päätin kiduttaa itseäni ja pakata tamman hevosauton kyytiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut se ja sama jättää aasi kotiin. (Vinkki lehteen: Lähtivät jälleen kerran yhtä kokemusta rikkaampana) Maanantain 110cm luokka alkoi kahdella pudotuksella. Ensimmäinen pudotus tuli esteellä, jonka lähestymisessä Lintsi painoi lapa edellä ulospäin. Hypystä tuli todella vino ja etujalka kolahti puomiin. Toinen pudotus tuli heti perään, kun ilmeisesti edellisen esteen osumasta ärsyyntynyt tamma potkaisi takajalallaan okserin takapuomin alas. Thomas starttasi samana päivänä Vaativassa A:ssa ja aivan loppuvuoden prosentteihin ratsukko ei yltänyt. Luna sai kuitenkin hyvää palautetta ja koululeirissä mieli oli rutkasti korkeammalla kuin esteleirissä.

Tiistaina hyppäsin Sohvilla ja Tetellä 110-115cm luokan, jossa ensiksi mainittu otti "yllättävät" 4 vp. Latvialainen ei ole koskaan parhaimmillaan ensimmäisessä luokassa, joten en ollut tämän päivän tuloksesta huolissani. Sen sijaan Karon 120-125cm meni aivan keilaamiseksi, tuloksena 12 vp. Noh, eihän meillä olekaan ollut puhdasta rataa sitten PJ-karsinnan, joten tuliko tämä nyt kellekään yllätyksenä. Kuulin jo päässäni Niklaksen viisaat sanat, kuinka voidaan rempata maneesi keilahalliksi, jos edessä olevien esteiden kaato kiinnostaa. Täytyi myöntää, että vähän jopa ikävöin näsäviisasta kälyäni, joka toisinaan kaipaisi jonkinlaisen suodattimen suunsa eteen.

Keskiviikko ja torstai oli taukoa, mutta perjantaina oli jälleen kisapäivä, oikein kunnon helteisessä säässä. 125cm luokassa otimme Sohvin kanssa yhden ja Lintsin kanssa kaksi alas. Sohvin puomi oli täysin turha ja oma mokani, mikä harmitti toden teolla. Lintsi oli perus formula, joten vain kaksi puomia oli jopa itsellenikin yllätys. Hiki virtasi radalla sen verran, että Karon luokkaa varten oli pakko vaihtaa kisavaatteet. Karolla tippui 135cm luokassa yksi puomi, mutta olin muuten ihan tyytyväinen rataan. Viimeksi alla oli hallitsemattoman oloisesti vyöryvä keilapallo, nyt sain hevoseen jotain tuntumaa. Jotain pientä onnistumisen tunnetta sai tällekin viikolle. Kouluratsastuksen saralla Thomas ja Luna paransivat aiemmasta, vaikka sijoituksille ei taaskaan ollut asiaa. Silti mies oli kuin naantalin aurinko ja jaksoi tsempata minua, vaikka hän näki, ettei ratsastuksen taso vastannut entistä Disaa.

Lauantaina oli meidän entouragen viimeinen startti, kun hyppäsin Tetellä 120cm radan. Jos rata meni luottohevosen kanssa muuten hyvin lähenevästä ukkoskuurosta huolimatta, niin eiköhän tilanne korjaantunut viimeisellä esteellä – takakavio kolahti puomiin, joka päätti kellahtaa alas kannattimilta.

"No oli tämäkin reissu, ei yhtään puhdasta rataa" tyydyin tokaisemaan lauantaipäiväksi kisahoitajaksi lähteneelle Thomakselle ratsastaessani Teten pois kisakentältä.
"No älä nyt näytä noin masentuneelta tonnin seteliltä" mies yritti piristää.
"Ei ole muuta vaihtoehtoa"
"... kuin laittaa leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!"