Hannaby Hanami Week

Viime vuonna meidän kisakausi sai oikein miellyttävän ja tunnelmaa nostattavan alun, kun lähdimme Markarydiin SIM Routine Trophyyn. Sijoituksia taisi tulla useampiakin. Tänä vuonna saman kisajärjestäjän homma oli lähtenyt pyörimään entistä isommin, kun Hannaby Hanami Week käsitti sekä koulu- että esteratsastusta erittäin keväisissä maisemissa Hannabyn linnan kirsikkapuiston laitamilla.

Treenaaminen maistui koko alkuvuoden, tai oikeastaan jo viime syksystä asti, suoraan sanottuna aivan sahanpurulta, eikä itseäni huvittanut tippaakaan lähteä Hanami Weekille. Hevosten kanssa oli vaikeuksia ja jos hetkenkin aikaa meni hyvin, niin eiköhän jo seuraavaksi paranneltu jotain kaviopaisetta tai vastaavaa vaivaa. Sjöholman kouluratsastajien leirissä sen sijaan pyyhki hyvin ja kehitystä oli tullut. Thomas innostui sopivista kouluratsastusluokista niin paljon, että ilmoitti ykskantaan pakkaavansa Lunansa autoon ja lähtevänsä vaikka itsekseen, jos ei muita tulisi seuraksi. – "Varmaan hoidat sitten kevättyöt pellolla sillä aikaa" tuli vielä kuittia perään. Yksin? No way.

Vaikka olin jo vankasti päättänyt, etten lähde Ruotsiin, pyörsin päätöksen aika lailla viime hetkillä. En tiedä mitä Thomas oli minulle syöttänyt, että pääni pehmeni pahemman kerran. Hannabyyn mentiin kunnon konkkaronkan kanssa, kun matkassa oli mukana kaikki kynnelle kykenevät eli Karo, Linnea, Sohvi ja jopa Tete. Rakas mieheni kommentoi jotain laidasta laitaan poukkoilevasta luonteestani, mutta viittasin niille kinnasta. Itsepähän kehotti osallistumaan "kun on niin hienosti tehdyt kisat tulossa". Nyt lauantai-iltana, uuvuttavan kisaviikon jälkeen, oli hyvä kuittailla Thomakselle, itselle ja koko maailmankaikkeudelle, että vaikka puitteet oli on fleek, oliko pakko lähteä reissuun henkisesti puolikuntoisena ja vasemalla jalalla heränneenä...

Mitenkä ne kisat sitten meni?

Linnean mukaan ottaamista mietin todella pitkään, mutta masokisti kun taisin olla, päätin kiduttaa itseäni ja pakata tamman hevosauton kyytiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut se ja sama jättää aasi kotiin. (Vinkki lehteen: Lähtivät jälleen kerran yhtä kokemusta rikkaampana) Maanantain 110cm luokka alkoi kahdella pudotuksella. Ensimmäinen pudotus tuli esteellä, jonka lähestymisessä Lintsi painoi lapa edellä ulospäin. Hypystä tuli todella vino ja etujalka kolahti puomiin. Toinen pudotus tuli heti perään, kun ilmeisesti edellisen esteen osumasta ärsyyntynyt tamma potkaisi takajalallaan okserin takapuomin alas. Thomas starttasi samana päivänä Vaativassa A:ssa ja aivan loppuvuoden prosentteihin ratsukko ei yltänyt. Luna sai kuitenkin hyvää palautetta ja koululeirissä mieli oli rutkasti korkeammalla kuin esteleirissä.

Tiistaina hyppäsin Sohvilla ja Tetellä 110-115cm luokan, jossa ensiksi mainittu otti "yllättävät" 4 vp. Latvialainen ei ole koskaan parhaimmillaan ensimmäisessä luokassa, joten en ollut tämän päivän tuloksesta huolissani. Sen sijaan Karon 120-125cm meni aivan keilaamiseksi, tuloksena 12 vp. Noh, eihän meillä olekaan ollut puhdasta rataa sitten PJ-karsinnan, joten tuliko tämä nyt kellekään yllätyksenä. Kuulin jo päässäni Niklaksen viisaat sanat, kuinka voidaan rempata maneesi keilahalliksi, jos edessä olevien esteiden kaato kiinnostaa. Täytyi myöntää, että vähän jopa ikävöin näsäviisasta kälyäni, joka toisinaan kaipaisi jonkinlaisen suodattimen suunsa eteen.

Keskiviikko ja torstai oli taukoa, mutta perjantaina oli jälleen kisapäivä, oikein kunnon helteisessä säässä. 125cm luokassa otimme Sohvin kanssa yhden ja Lintsin kanssa kaksi alas. Sohvin puomi oli täysin turha ja oma mokani, mikä harmitti toden teolla. Lintsi oli perus formula, joten vain kaksi puomia oli jopa itsellenikin yllätys. Hiki virtasi radalla sen verran, että Karon luokkaa varten oli pakko vaihtaa kisavaatteet. Karolla tippui 135cm luokassa yksi puomi, mutta olin muuten ihan tyytyväinen rataan. Viimeksi alla oli hallitsemattoman oloisesti vyöryvä keilapallo, nyt sain hevoseen jotain tuntumaa. Jotain pientä onnistumisen tunnetta sai tällekin viikolle. Kouluratsastuksen saralla Thomas ja Luna paransivat aiemmasta, vaikka sijoituksille ei taaskaan ollut asiaa. Silti mies oli kuin naantalin aurinko ja jaksoi tsempata minua, vaikka hän näki, ettei ratsastuksen taso vastannut entistä Disaa.

Lauantaina oli meidän entouragen viimeinen startti, kun hyppäsin Tetellä 120cm radan. Jos rata meni luottohevosen kanssa muuten hyvin lähenevästä ukkoskuurosta huolimatta, niin eiköhän tilanne korjaantunut viimeisellä esteellä – takakavio kolahti puomiin, joka päätti kellahtaa alas kannattimilta.

"No oli tämäkin reissu, ei yhtään puhdasta rataa" tyydyin tokaisemaan lauantaipäiväksi kisahoitajaksi lähteneelle Thomakselle ratsastaessani Teten pois kisakentältä.
"No älä nyt näytä noin masentuneelta tonnin seteliltä" mies yritti piristää.
"Ei ole muuta vaihtoehtoa"
"... kuin laittaa leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!"