Joulu jona sain lahjaksi villahousut

Valkeahko joulunodotus on saanut meidän miesväen joulutuulelle. Thomas tuli kaupasta joulutorttutaikinan ja luumuhillon kanssa ja siinäpä oli Chrissen kanssa aihetta hymyyn kun seurailtiin sivusta poikain puuhia keittiössä. Uunista ulos nostetut leipomukset eivät ehkä olleet esteettisesti ykköslaatuisia, mutta kummasti kaikki häipyivät parempiin suihin.

Jos vain olisimme Chrissen kanssa tienneet, että keittiöepisodi oli vasta alkua. Thomas on penännyt joululahjatoivettani pitkin loppusyksyä, mutta saanut aina saman vastauksen: villasukat. Lopulta mies luovutti kyselemisen suhteen ja kivahti ostavansa villahousut.

Tänään sitten sain Thomakselta aamulla viestin, että rouva voisi nyt käydä katsomassa niitä villahousujaan tallissa. Lampsin päätäni pudistellen talolta tallin puolelle pyöritellen mielessäni kuvia erilaisista villalangasta kudotuista ratsastushousuista. Vaan käytävällä olikin vastassa mies pidellen riimunnarussa tuntematonta liinahtavaa hevosta. Otus käännähti hitaasti ja varmasti katsomaan huomatessaan oviaukolla liikettä, mutta jatkoi pian porkkanoiden rouskuttamista Thomaksen kädestä. Silmäilin sanaakaan sanomatta vuoron perään hangon keksinä hymyilevää Thomasta ja paksuhkossa pörröisessä karvassa olevaa suomenhevostammaa. Syvän hiljaisen hetken jälkeen en voinut olla naurahtamatta huomatessani ne muhkeat hapsottavat talvikarvat tamman takajalkojen takapuolella.

Thomas piti lupauksensa ja sain kuin sainkin joululahjaksi ne kirotut villahousut, jotka tosin ovat (onneksi) osa uuden hevosemme talvista habitusta. Tuuliksi kutsuttava tamma oli löytynyt Myyntikeskus Alegren kautta ja sopii kuulemma niin loistavasti Ruupertin aisapariksi, ettei sitä viitsinyt jättää ostamatta. Pitkäkoipisten jousilla liikkuvien mustien kouluhevosten vannoutuneesta kannattajasta näyttäisi pikkuhiljaa tulevan maataviistävien lättäjalkaisten suomenratsujen ystävä. Alkuhämmennyksestä toivuttuani maltoin olla piikittelemästä asiasta. Tuuli tuskin tulee edistämään omaa etenemistäni esteratsastuksen saralla, mutta rauhallisen oloisesta kaverista on varmasti omat aineksensa tuomaan hieman eloa tallin arkeen. :-)

Luna päästelee lumisissa maisemissa (© Bubblejewel96)

Kesälaitumen satoa korjaamassa

Tilaa ennen meitä pitäneen Robertin tytär Charlotta kävi pudottamassa jo toista kesää perättäin Rollen seuraksi vuotta vanhemman suomenhevosorin "Ruupertin". Uusi kaveri on vähän sellainen nallekarhumainen, joten terävä poni ei joutunut tänäkään vuonna pahemmin nahistelemaan johtajan paikastaan, vaikka hävisikin sekä iässä että koossa. Molemmat kaverukset nauttivat kesästä täysin rinnoin ja pitivät huilitaukoa kaiken uuden oppimisen jälkeen.

Kesä on ehtinyt vaihtua joulunodotukseen, mutta yhä edelleen nurkissa pyörii tuo otus, jonka piti jäädä "ihan vaan kesälaitumen ajaksi, kuten viime vuonna". Charlotta lupaili tulla hakemaan sen aina seuraavana lauantaina, mutta kyseistä päivää ei koskaan tullut. Niklas ja Thomas nauroivat jo tässä vaiheessa Charlotan laittaneen merkille heikkouteni suurimerkkisiin raudikkoihin ja yrittävän nyt salakavalasti ujuttaa orin meille.

Marraskuuhun mennessä kotiinhaun viivästymiselle oli saatu ihan pätevä syykin, joten ajattelin vähän auttaa naista mäessä. Sain omistajan siunauksen jatkaa Ruupertin ratsuttamista, josta tulikin ihan mielenkiintoinen projekti muiden ohelle - yhdet harjoituskisatkin on jo takana. Yhä tuo reppana tallia asuttaa, joten katsotaan kuka meistä kolmesta romahtaa ensimmäisenä säälistä ja allekirjoittaa kauppakirjan: minä, Thomas vai Niklas. Aika alkaa nyt...

Nuorison suuri päivä

Kolmivuotiaiksi kääntyneet varsamme Rolle ja Linnea kävivät pyörähtämässä Estevarsojen laatuarvostelussa huhtikuun viimeisenä päivänä. Linnea on karaistunut ja aikuistunut vietettyään talven ajan pihattoelämää Kainolassa, mutta juuri tänään sitä ei juurikaan kiinnostanut näyttää luonteensa parhaita puolia. Tamma on käynyt ennenkin irtohypytystilaisuuksissa, joissa on ollut muita varsoja ja mistään asiasta ei ole tehty sen kummempaa ongelmaa. Pelkästään 3-vuotiaita oli kuitenkin tänään liikenteessä se parikymmentä, mikä sai neidin hämmentymään suuresti. Temppuiluistaan huolimatta Lintsi sai (luonnekohtaa lukuunottamatta) ihan hyviä pisteitä ja onnistui jopa yllättämään positiivisesti liikkeiden arvostelussa. Päivä alkoi niin vauhdikkaissa merkeissä, etten odottanut kovin suuria kiivetessäni tamman selkään. Lintsi paineli käynnin, ravin ja laukan esittämisen läpi hienoisessa ylätemmossa, mutta ilmeisesti tuomarit ehtivät nähdä sen verran vauhtia ja sulavuutta, että askellajeista napsahti pisteriviin kaunis yhdeksikkö!

Rolle oli kaksikon asiallisesti käyttäytyvä osapuoli, joka toimi rakennearvostelussa, irtohypytystilanteessa ja askellajien esittämisessä kuuliaisesti. Kevään myötä se on alkanut vähän mainostaa olevansa ori, mutta mitenkään hankalaa sen kanssa puuhastelu ei ole ollut ja kunnioitus ihmistä kohtaan on säilynyt koko ajan. Enemmänkin nuori ori näytti olevan tänään laiskanpulskealla tuulella, eikä sen liikkumisessa oikein ollut sitä samaa pontta, mitä se kotikentillä juoksennellessaan on esittänyt. Olimme kuitenkin tallipoppoon kanssa tyytyväisiä omien varsojemme edesottamuksiin. Nuorien kanssa sattuu ja tapahtuu.

Sekä Linnea, että Rolle palkittiin molemmat II-palkinolla, josta kasvattaja on erittäin mielissään!

Kevättä rinnassa takatalvesta huolimatta

Kulunut talvi on ollut kyllä surkeinta laatuaan! On hämmentävää ja vähän tylsää, ettei täällä ole päässyt toteuttamaan niitä perinteisiä talven ilotteluja. Hankipellolla tarpominen ja kirmailu jäi minimiin puuttuvien nietosten vuoksi, eikä suksikaan oikein luistanut hiihtoratsastuspuuhissa. Vaihtoehtoisesti maa on ollut niin jäässä, että suksien sijaan jalkoihin saisi laittaa luistimet.

Lumettomuuden ja plussakelien vallitessa siirryimme Sjöbackassa kertaheitolla keväisiin ajatuksiin, kun Salli varsoi 15. helmikuuta mitä suloisimman tammavarsan parisen viikkoa etuajassa. Alustavasti Audrinaksi ristityn varsan isä on arabialainen täysiverinen, joten saa nähdä millainen tehopakkaus tästä oikein kasvaa. Talliporukan keskuudessa nimellä "Pörriäinen" kulkeva tamma on oikein viliskantti tapaus, eikä aikainen syntymä ole tuntunut haittaavan sitä laisinkaan. Muutaman päivän vanhana ensimmäistä kertaa kunnolla ulos päässyt varsa ei paljoa antanut pikkupakkasen häiritä menoa, vaan se testaili heti koordinaatiokykyään päästyään jalottelemaan karsinaa laajemmalle alueelle. Aidan toisella puolen saimme hymyillä leveästi, kun tikkujalat menivät ristiin ja varsa lennähti mukkelis makkelis.

Nyt reilua kuukautta myöhemmin Pörriäinen on jo vanha tekijä mitä tolpilla pysymiseen tulee. Yht'äkkinen takatalvi ja lumipyryttely antoivat pikkuvarsalle ja meille muillekin uutta ihmettelemisen aihetta. Saapahan nähdä mitä kaikkea kesällä on meille tarjota...

Kylmää kyytiä

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja maalasi eteen avautuvan peltoaukeen oranssin eri sävyillä. Tämän kauniimpaa iltapäiväkävelysäätä en olisi arvannut edes pyytää. Raikas pakkasilma tuntui kipristelynä poskipäillä ja sormenpäissä, mutta muuten eskimoa muistuttava pukeutumiseni piti seesteisen kylmän ilman poissa. Finska lämmitti mukavasti alla ja sujautin käteni pikimustan harjan alle selviämään pienestä kohmeesta. Kylmettyminen tuskin on kenenkään toivelistalla, mutta pitkään jatkuneen loskakelin jälkeen tuntui virkistävältä ja helpottavalta, kun maassa on lunta ja ilma on kuivempi. Tuttu maastoreittikin antoi paljon uutta nähtävää, kun lumi vihdoin pääsi verhoamaan maisemat kauniin valkeaksi.

Siirsin katseeni kauemmas eteen ja hymyilin leveästi nähdessäni edellämme tepastelevan ratsukon. Christine ja Roni, joista ei voi sanoa kumpi olisi kylmänarempi, eivät juurikaan jääneet nauttimaan vallitsevasta unenomaisesta tunnelmasta, vaan orin terävästä kävelyvauhdista päätellen tavoitteena oli vain päästä mahdollisimman pian takaisin talliin lämpimään. Finskiä ei haitannut jäädä jälkeen, joten taitoimme matkan verkkaisempaan tahtiin.

Koko matkan oli ollut kohtuullisen hiljaista.

Vuodenvaihteen humputtelimme Thomaksen kanssa Briteissä ja Christine jäi enemmän tai vähemmän myrtyneenä huolehtimaan tallista Niklaksen kanssa. Viime kesänä Kamu-ponin kanssa tehty reissu Norwichin lähistölle ja pari viikonloppumatkaa verestivät ilmeisesti nuoren naisen muistoja saarivaltiossa vietetyiltä vuosilta sen verran, että jälkeenpäin on saatu pariin otteeseen kuulla takaisin haikailevia puheita. Kovin heppoisin perustein en kuitenkaan suostu oikeasta kädestäni luopumaan!

Onneksi Christine on kuitenkin luvannut olla Suomessa ainakin kesän ajan, sillä mahansa kohdalta alati pyöristyvän Salli-tamman pitäisi varsoa kevään aikana. Pienen kokonsa vuoksi ponien kanssa hyvin paljon puuhaillut ja sen myötä ponimaiseen luonteenlaatuun ihastunut nuori nainen on itseni ja tallin muun väen lisäksi suorastaan tohkeissaan syntyväksi odotettavasta pikkuvarsasta.

Jäin pohtimaan kuinka kesän lämmön ajattelu tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta, kun vihdoin ja viimein saimme perinteisen talven. Siirsin kukkakedoilla kirmaavien ponien kuvat pois mielestäni ja päätin nauttia tammikuisesta iltapäivästä Finskin kanssa paleltuneiden sormieni ja nenänpääni kanssa.