Kisapäivä alkoi jo heti aamusta, sillä Liinan ystävä Ebba halusi kokeilla puomiluokkaa Dahlian kanssa. Vähän olimme kahden vaiheilla otetaanko shettistä mukaan, sillä tammalle iski usein kisavilli. Onneksi teimme myönteisen päätöksen, sillä tänään Dahlia meni muutamia verryttelyssä tapahtuneita kiihdyttelyjä lukuunottamatta todella reippaasti ja sievästi. Koko tiimi oli iloinen ensimmäistä kertaa kilpailevan Ebban ruusukkeesta, joka oli muuten myös Dahlialle ensimmäinen laatuaan.
Seuraava luokka oli niin tynkä, että minulla oli kädet täynnä lämmitellessäni 50cm luokan ratsujani. Starttaisin siinä kolmella hevosella: Helinällä, Lantilla ja Tuulilla. Viime viikolla oli maailmanluokan kisat ja isot esteet, nyt oli idyllinen pikkutalli Ahvenanmaalla ja pikkuesteet. Vaikka kyseessä oli kauan odotettu ensimmäinen estekisa Helinälle, sekä Lantille, olo oli vähän kuin olisi vienyt tikkarit lapsilta. Luotsasin Hellun luokan ykköseksi, vaikka uskoin sen jäävän ajassa Lantille toiseksi. Iso honkkeli nuori sai tehdä laakeammat tiet, mutta toki laukkakin on isompi ja matkaavoittavampi. Puhtaat radat hypänneen kaksikon aikaero ei ollut lopulta iso, mutta ori jäi toiseksi. Tuuli täydensi lopulta meidän kolmoisvoiton suoriutumalla myös virheettä radasta.
En enää edes muistanut, että olin luvannut hypätä Hyssyllä 60cm luokan, mutta viime kerran hyvästä kokemuksesta viisastuneena en pistänyt hanttiin. Luokassa ratsasti myös meidän kasvatin, Mändyn, omistaja Milja, joka kertoili hymy herkässä tamman viimeisimpiä edesottamuksia. Selkeästi emäänsä tullut tamma, mutta onneksi omistajilla oli vielä huumori tallella, tai sitten niillä näyttelijäntaidoilla pääsisi jo suoraan Teatterikorkeaan. Milja ratsasti hyvin liikkuvalla welsh cob -orilla ja ruunikolla puoliveritammalla, joka oli Cessin Aapo -orin puolisiskon tytär samasta isästä. Carabellassa oli voittaja-ainesta ja se oli kiistatta kova vastus, mutta kovassa vireessä oli myös Thomaksen Hyssynen.
Vaikka Hyssy oli eri maata omien suomenhevosorieni kanssa, olin oppinut jo vähän tykkäämään ja ymmärtämään hevosta. Päivän viimeisen radan kohdalla tiesin pääseväni pian kotimatkalle, joten lähdin radalle rennommalla otteella. Laukka säilyi koko radan ajan jo tosi hyvänä, joten hypyt olivat tasapainoisia. Uskalsin tehdä normaaleja, toki hevoselle reiluja, päätöksiä teiden suhteen, joten tässä sain nipistettyä sekunteja. Maalissa tiesin, että meillä oli mennyt hyvin, mutta aivan voittoon en olisi uskonut, ennen kuin kuulutus niin kertoi ja Thomas tuli iloissaan taputtamaan hevostaan. Cessillä se venähti aika lailla naama, kun kunniakierrokselle singahti vetohevoseksi katapultin lailla hänen uljaan orinsa sukulaisen sijaan kotitallin ex-ravuri.
Jos jotain huonoa, niin on paljon hyvääkin, taisi olla tämän päivän viesti negatiivisuuden nielemälle Disa Sundille.
