Yllätysvarsa osa 2: Helpotuksen syvä huokaus

Iloiset varsauutiset alkoivat eräänä huhtikuisena sunnuntaiaamuna, kun Helinä oli pyöräyttänyt ensimmäisen varsansa kaikessa hiljaisuudessa. Kaikista merkeistä osattiin odottaa, että varsomisen aika saattaa olla pian käsillä, mutta Hellu pysyi niin tyynenä loppuun asti, että varsomiskameraa toimistoon raahatulta vuodesohvalta vahtinut Chrisse oli päättänyt vähän lepuuttaa silmiään. Kun nainen seuraavan kerran raotti silmäluomiaan, kamerassa näkyikin vähän enemmän jengiä. Aamun pikkutunneilla maailmaan putkahtanut koipeliini tammavarsa oli jo pystyssä, kun Chrisse kömpi varovaisesti tallin puolelle. Kaikki oli kuitenkin oikein hyvin, joten emä ja pienokainen saivat jäädä rauhassa tutustumaan toisiinsa. Pohdimme etukäteen millainen Helinä tulee olemaan emätammana, mutta ainakaan näin alkuun se ei ole ollut tuttujen ihmisten seurassa ylisuojelevainen varsaansa kohtaan, vaan se päästi nätisti Chrissen tarkastamaan lapsosensa. Helinän varsa on aika pitkäkinttuinen verrattuna toisen suomenhevostammamme Tuulin varsoihin, joten ei ole ihme, että tämän kaverin lempinimeksi tuli nopeasti Hämähäkki eli Hämis. Varsinainen hämis se onkin, se kyllä pujahtaa minne tahansa saadessaan päähänsä jonkun huippuidean.

Kevään toisen varsan syntymän odotus olikin sitten hermojaraastavampi sekä talliporukalle että emätammalle. En edes halua miettiä miten kiukkuinen Liekki on ollut sillä kertaa kun se odotti kaksosvarsoja, sillä nyt yhdenkin varsan kanssa sillä alkoi pinna pettää tiineyden loppupuolella. Tamma oli yhä asiallinen käsitellessä, mutta turha liike ja melske tallissa tuli vetää minimiin, ettei hevonen jatkuvasti rampannut ympyrää ja potkinut seiniä. Yhtenä toukokuisena iltana vahatippojen ilmestymisen jälkeen Liekille ei maistunut iltapöperötkään, joten Chrisse jäi toimiston puolelle varsomisvahtiin. Kun muut hevoset rauhoittuivat tallissa rouskuttamaan yöheiniään, Liekki punnersi lyhyen ramppaamisen päätteeksi yllätysvarsansa maailmaan ennen kuin tallimestari ehti kissaa sanoa. Sievä, tumma tammavarsa sieltä putkahti!

Leikki oli vielä varsomisenkin jälkeen vähän henkisesti herkillä, mutta se hoiti varsaansa aina kun malttoi seisahtua paikoilleen. Jäikö varsalta siinä sitten imemiset vähän vähiin, sillä seuraavana päivänä se oli selkeästi vaisumman oloinen. Eläinlääkärin testeillä selvisi alhaiset vasta-ainetasot, joten eikun plasmaa suoneen... Liekki oli muljautellut silmiään, mutta "onneksi" varsa oli sen verran nuutunut, että se malttoi olla suht nätisti toimenpiteen ajan. Hoito onneksi tepsi ja siitähän se Muru-varsa sitten lähti virkistymään. Kutsumanimensä ylläripylläri on saanut murmelinkaltaisesta värityksestään: Murmeli -> Muru.

Väsähtäneen varsan olotilaa käytettiin sen verran hyväksi, että siitä napattiin DNA-näyte. Samalla verinäytteet napattiin kaikista omista aikuisista oreista. Varsan toipumisen ohessa jännitimme sitten myös näitä polveutumisasioita. Liekki on itse vaaleaksi kimoutunut ruunikko, joten varsan tumma ruunikko karvapeite ei antanut sen kummemmin viitteitä siitä, kuka isä voisi olla. Ainakin koirilla oli kivaa, kun joka aamu Sjöholman mäeltä lähti postinhakukomitea matkaan kuin mullilauma kesälaitumille. Monta kertaa tuli vedettyä vesiperä ja postilaatikko pullisteli ainoastaan laskuista, mutta eräänä aamuna Thomasta odotti jackpot, joka piti repiä auki pikimiten: kirje laboratoriosta. Kirjettä luettuaan mieheltä pääsi helpotuksen syvä huokaus. Murun isä on Saviour.

-Disa