Kevätmietintöjä

Suurin osa hevosista on klipattu maneesitreenien vuoksi, mutta tänä vuonna yhä useampi sai kasvattaa muhkean talviturkin. Salli oli tuttuun tapaan oma pörrökarvainen itsensä, kuten Lintsikin. Tiineenä oleva Lusse jäi myös klippaamatta, kuten uudet tuttavuudet Roope ja Tuuli. Kevätauringon alla lämmitellessä hevosten karvanlähtöaika on käynnistynyt salakavalasti - yht'äkkiä sitä punaruskeaa, magneetin lailla vaatteisiin liimautuvaa, karvaa on joka paikka täynnä! Etenkin paksuturkkisena meille tullut Tuuli on lähteny tiputtamaan talvista kuontaloaan aikaisessa vaiheessa. Erityistä panostusta vaati Tuulin sukiminen kilpakuntoon Metsälammen harjoituskilpailuihin. Varikolla saimme hyvät naurut napatessa satulan pois selästä. Huopaa tuskin tunnisti valkoiseksi. Olimme jo maalis-huhtikuun taitoksessa tyttöjen kanssa aivan täynnä tätä puuhaa. Pahin taitaa kuitenkin olla vielä edessä? Voi voi ja lämmin leipä...

Kevätkelit ovat laittaneet myös ulkokentän hieman kyseenalaiseen kuntoon, mutta pari päivää sitten pääsin ratsastamaan Tanella pihalla. Kevään myötä virkku ori on entistä enempi kiinnostuneempi ulkopuolisesta hälinästä, joten alku menee usein keskittymiskykyä etsiessä. Tane huomaa viime kerrasta muuttuneet asiat ja niitä sitten katsotaan silmät muljahdellen. Rohkaisun jälkeen ori kyllä menee yli ja ohi vaikka mistä, kunhan sen kanssa on alkuun topakkana. Paria kuralätäkköä tuijoteltiin kerta toisensa jälkeen, kunnes Tane loiskautti niiden läpi korskeassa ravissa. Sen jälkeen ori tuskin huomasi lätäköiden olemassaoloa. Muihin oreihin, kuten machoilevaan Kamuun, verrattuna kevät ei ole Tanelle sen kummempaa aikaa. Se ei tunnu tajuavan vieläkään mitä varten Salli, Luna ja muut tammat ovat niin ihastuneita siihen ja muihin tallin poikiin.

6-vuotiaaksi kääntynyt ori on ottanut huimia harppauksia eteenpäin, vaikka olemme ottaneet uusia asioita melko kevyin ottein. Ponityttömme Liina haluaisi kovasti päästä Tanen selkään. Welsheihin mieltynyt tyttö saattaakin saada orista mukavan kaverin siirtyessään tulevaisuudessa poneista hevoskokoisiin. Toistaiseksi Tanessa on sen verran säpäkkyyttä, että se pysyy aikuisten ratsuna. Liinakin on sen verran pieni ja siro, että hän pystyy ratsastamaan pikkuponeilla toivon mukaan vielä parin vuoden ajan. Sen jälkeen meidän on etsittävä uusi ratsastaja ainakin Kamulle. Salli on alkujaan hankittu pihankoristeeksi, joten on ollut vain plussaa, että Liina on ollut innokas liikuttamaan tammaa niin, että kaksikko on käynyt jopa kisoissa.

Edellä mainitun ponilauman lisäksi tallissa on kasvamassa 4-vuotiaaksi kääntynyt Ronin ja Sallin jälkeläinen Rolle, joka on nyt pikkuhiljaa edistynyt ratsutuksensa kanssa. Se tarvitsee tulevaisuudessa niin ikään kuskin selkäänsä. Liinalla on kokemusta kummastakin vanhemmasta, joten valvovan silmän alla tyttö on jo aloittanut yhteistyön nuoren orin kanssa. Siitä ei voi kuulemma erehtyä, mistä yhdistelmästä ja erityisesti mistä isäorista kyseinen poni on. ;-) Rolle on reippaan welshmäinen kaveri, joten välillä on oltava tarkkana, että uudet asiat esitetään sille mahdollisimman hellävaraisesti. Toistaiseksi suurempaa nokkapokkaa ei ole tullut sitten parivuotiaana koetun uhokauden.

Joulu jona sain lahjaksi villahousut

Valkeahko joulunodotus on saanut meidän miesväen joulutuulelle. Thomas tuli kaupasta joulutorttutaikinan ja luumuhillon kanssa ja siinäpä oli Chrissen kanssa aihetta hymyyn kun seurailtiin sivusta poikain puuhia keittiössä. Uunista ulos nostetut leipomukset eivät ehkä olleet esteettisesti ykköslaatuisia, mutta kummasti kaikki häipyivät parempiin suihin.

Jos vain olisimme Chrissen kanssa tienneet, että keittiöepisodi oli vasta alkua. Thomas on penännyt joululahjatoivettani pitkin loppusyksyä, mutta saanut aina saman vastauksen: villasukat. Lopulta mies luovutti kyselemisen suhteen ja kivahti ostavansa villahousut.

Tänään sitten sain Thomakselta aamulla viestin, että rouva voisi nyt käydä katsomassa niitä villahousujaan tallissa. Lampsin päätäni pudistellen talolta tallin puolelle pyöritellen mielessäni kuvia erilaisista villalangasta kudotuista ratsastushousuista. Vaan käytävällä olikin vastassa mies pidellen riimunnarussa tuntematonta liinahtavaa hevosta. Otus käännähti hitaasti ja varmasti katsomaan huomatessaan oviaukolla liikettä, mutta jatkoi pian porkkanoiden rouskuttamista Thomaksen kädestä. Silmäilin sanaakaan sanomatta vuoron perään hangon keksinä hymyilevää Thomasta ja paksuhkossa pörröisessä karvassa olevaa suomenhevostammaa. Syvän hiljaisen hetken jälkeen en voinut olla naurahtamatta huomatessani ne muhkeat hapsottavat talvikarvat tamman takajalkojen takapuolella.

Thomas piti lupauksensa ja sain kuin sainkin joululahjaksi ne kirotut villahousut, jotka tosin ovat (onneksi) osa uuden hevosemme talvista habitusta. Tuuliksi kutsuttava tamma oli löytynyt Myyntikeskus Alegren kautta ja sopii kuulemma niin loistavasti Ruupertin aisapariksi, ettei sitä viitsinyt jättää ostamatta. Pitkäkoipisten jousilla liikkuvien mustien kouluhevosten vannoutuneesta kannattajasta näyttäisi pikkuhiljaa tulevan maataviistävien lättäjalkaisten suomenratsujen ystävä. Alkuhämmennyksestä toivuttuani maltoin olla piikittelemästä asiasta. Tuuli tuskin tulee edistämään omaa etenemistäni esteratsastuksen saralla, mutta rauhallisen oloisesta kaverista on varmasti omat aineksensa tuomaan hieman eloa tallin arkeen. :-)

Luna päästelee lumisissa maisemissa (© Bubblejewel96)

Kesälaitumen satoa korjaamassa

Tilaa ennen meitä pitäneen Robertin tytär Charlotta kävi pudottamassa jo toista kesää perättäin Rollen seuraksi vuotta vanhemman suomenhevosorin "Ruupertin". Uusi kaveri on vähän sellainen nallekarhumainen, joten terävä poni ei joutunut tänäkään vuonna pahemmin nahistelemaan johtajan paikastaan, vaikka hävisikin sekä iässä että koossa. Molemmat kaverukset nauttivat kesästä täysin rinnoin ja pitivät huilitaukoa kaiken uuden oppimisen jälkeen.

Kesä on ehtinyt vaihtua joulunodotukseen, mutta yhä edelleen nurkissa pyörii tuo otus, jonka piti jäädä "ihan vaan kesälaitumen ajaksi, kuten viime vuonna". Charlotta lupaili tulla hakemaan sen aina seuraavana lauantaina, mutta kyseistä päivää ei koskaan tullut. Niklas ja Thomas nauroivat jo tässä vaiheessa Charlotan laittaneen merkille heikkouteni suurimerkkisiin raudikkoihin ja yrittävän nyt salakavalasti ujuttaa orin meille.

Marraskuuhun mennessä kotiinhaun viivästymiselle oli saatu ihan pätevä syykin, joten ajattelin vähän auttaa naista mäessä. Sain omistajan siunauksen jatkaa Ruupertin ratsuttamista, josta tulikin ihan mielenkiintoinen projekti muiden ohelle - yhdet harjoituskisatkin on jo takana. Yhä tuo reppana tallia asuttaa, joten katsotaan kuka meistä kolmesta romahtaa ensimmäisenä säälistä ja allekirjoittaa kauppakirjan: minä, Thomas vai Niklas. Aika alkaa nyt...

Nuorison suuri päivä

Kolmivuotiaiksi kääntyneet varsamme Rolle ja Linnea kävivät pyörähtämässä Estevarsojen laatuarvostelussa huhtikuun viimeisenä päivänä. Linnea on karaistunut ja aikuistunut vietettyään talven ajan pihattoelämää Kainolassa, mutta juuri tänään sitä ei juurikaan kiinnostanut näyttää luonteensa parhaita puolia. Tamma on käynyt ennenkin irtohypytystilaisuuksissa, joissa on ollut muita varsoja ja mistään asiasta ei ole tehty sen kummempaa ongelmaa. Pelkästään 3-vuotiaita oli kuitenkin tänään liikenteessä se parikymmentä, mikä sai neidin hämmentymään suuresti. Temppuiluistaan huolimatta Lintsi sai (luonnekohtaa lukuunottamatta) ihan hyviä pisteitä ja onnistui jopa yllättämään positiivisesti liikkeiden arvostelussa. Päivä alkoi niin vauhdikkaissa merkeissä, etten odottanut kovin suuria kiivetessäni tamman selkään. Lintsi paineli käynnin, ravin ja laukan esittämisen läpi hienoisessa ylätemmossa, mutta ilmeisesti tuomarit ehtivät nähdä sen verran vauhtia ja sulavuutta, että askellajeista napsahti pisteriviin kaunis yhdeksikkö!

Rolle oli kaksikon asiallisesti käyttäytyvä osapuoli, joka toimi rakennearvostelussa, irtohypytystilanteessa ja askellajien esittämisessä kuuliaisesti. Kevään myötä se on alkanut vähän mainostaa olevansa ori, mutta mitenkään hankalaa sen kanssa puuhastelu ei ole ollut ja kunnioitus ihmistä kohtaan on säilynyt koko ajan. Enemmänkin nuori ori näytti olevan tänään laiskanpulskealla tuulella, eikä sen liikkumisessa oikein ollut sitä samaa pontta, mitä se kotikentillä juoksennellessaan on esittänyt. Olimme kuitenkin tallipoppoon kanssa tyytyväisiä omien varsojemme edesottamuksiin. Nuorien kanssa sattuu ja tapahtuu.

Sekä Linnea, että Rolle palkittiin molemmat II-palkinolla, josta kasvattaja on erittäin mielissään!

Kevättä rinnassa takatalvesta huolimatta

Kulunut talvi on ollut kyllä surkeinta laatuaan! On hämmentävää ja vähän tylsää, ettei täällä ole päässyt toteuttamaan niitä perinteisiä talven ilotteluja. Hankipellolla tarpominen ja kirmailu jäi minimiin puuttuvien nietosten vuoksi, eikä suksikaan oikein luistanut hiihtoratsastuspuuhissa. Vaihtoehtoisesti maa on ollut niin jäässä, että suksien sijaan jalkoihin saisi laittaa luistimet.

Lumettomuuden ja plussakelien vallitessa siirryimme Sjöbackassa kertaheitolla keväisiin ajatuksiin, kun Salli varsoi 15. helmikuuta mitä suloisimman tammavarsan parisen viikkoa etuajassa. Alustavasti Audrinaksi ristityn varsan isä on arabialainen täysiverinen, joten saa nähdä millainen tehopakkaus tästä oikein kasvaa. Talliporukan keskuudessa nimellä "Pörriäinen" kulkeva tamma on oikein viliskantti tapaus, eikä aikainen syntymä ole tuntunut haittaavan sitä laisinkaan. Muutaman päivän vanhana ensimmäistä kertaa kunnolla ulos päässyt varsa ei paljoa antanut pikkupakkasen häiritä menoa, vaan se testaili heti koordinaatiokykyään päästyään jalottelemaan karsinaa laajemmalle alueelle. Aidan toisella puolen saimme hymyillä leveästi, kun tikkujalat menivät ristiin ja varsa lennähti mukkelis makkelis.

Nyt reilua kuukautta myöhemmin Pörriäinen on jo vanha tekijä mitä tolpilla pysymiseen tulee. Yht'äkkinen takatalvi ja lumipyryttely antoivat pikkuvarsalle ja meille muillekin uutta ihmettelemisen aihetta. Saapahan nähdä mitä kaikkea kesällä on meille tarjota...

Kylmää kyytiä

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja maalasi eteen avautuvan peltoaukeen oranssin eri sävyillä. Tämän kauniimpaa iltapäiväkävelysäätä en olisi arvannut edes pyytää. Raikas pakkasilma tuntui kipristelynä poskipäillä ja sormenpäissä, mutta muuten eskimoa muistuttava pukeutumiseni piti seesteisen kylmän ilman poissa. Finska lämmitti mukavasti alla ja sujautin käteni pikimustan harjan alle selviämään pienestä kohmeesta. Kylmettyminen tuskin on kenenkään toivelistalla, mutta pitkään jatkuneen loskakelin jälkeen tuntui virkistävältä ja helpottavalta, kun maassa on lunta ja ilma on kuivempi. Tuttu maastoreittikin antoi paljon uutta nähtävää, kun lumi vihdoin pääsi verhoamaan maisemat kauniin valkeaksi.

Siirsin katseeni kauemmas eteen ja hymyilin leveästi nähdessäni edellämme tepastelevan ratsukon. Christine ja Roni, joista ei voi sanoa kumpi olisi kylmänarempi, eivät juurikaan jääneet nauttimaan vallitsevasta unenomaisesta tunnelmasta, vaan orin terävästä kävelyvauhdista päätellen tavoitteena oli vain päästä mahdollisimman pian takaisin talliin lämpimään. Finskiä ei haitannut jäädä jälkeen, joten taitoimme matkan verkkaisempaan tahtiin.

Koko matkan oli ollut kohtuullisen hiljaista.

Vuodenvaihteen humputtelimme Thomaksen kanssa Briteissä ja Christine jäi enemmän tai vähemmän myrtyneenä huolehtimaan tallista Niklaksen kanssa. Viime kesänä Kamu-ponin kanssa tehty reissu Norwichin lähistölle ja pari viikonloppumatkaa verestivät ilmeisesti nuoren naisen muistoja saarivaltiossa vietetyiltä vuosilta sen verran, että jälkeenpäin on saatu pariin otteeseen kuulla takaisin haikailevia puheita. Kovin heppoisin perustein en kuitenkaan suostu oikeasta kädestäni luopumaan!

Onneksi Christine on kuitenkin luvannut olla Suomessa ainakin kesän ajan, sillä mahansa kohdalta alati pyöristyvän Salli-tamman pitäisi varsoa kevään aikana. Pienen kokonsa vuoksi ponien kanssa hyvin paljon puuhaillut ja sen myötä ponimaiseen luonteenlaatuun ihastunut nuori nainen on itseni ja tallin muun väen lisäksi suorastaan tohkeissaan syntyväksi odotettavasta pikkuvarsasta.

Jäin pohtimaan kuinka kesän lämmön ajattelu tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta, kun vihdoin ja viimein saimme perinteisen talven. Siirsin kukkakedoilla kirmaavien ponien kuvat pois mielestäni ja päätin nauttia tammikuisesta iltapäivästä Finskin kanssa paleltuneiden sormieni ja nenänpääni kanssa.

Josh Messer 2004-2013

Noin kuukausi sitten vietimme syksyistä torstaita hieman surullisissa merkeissä, sillä Joona sai vaikean ähkykohtauksen iltapäivällä 17. lokakuuta. Keskiviikkona ruuna oli vielä oma itsensä, mutta seuraavan päivän mittaan hieman apeampaa naamaa näyttänyt ruuna meni hurjan nopeasti huonoon kuntoon sen jälkeen kun Christine huomasi sen makoilevan tarhassaan. Klinikalla saimme selville, että paranemisennusteet olivat sen verran huonot, että totesimme parhaaksi päästää hevonen kivuistaan.

Kuukausi ilman tuttua luottohevosta on ollut hieman outoa aikaa. Joona oli ensimmäinen hevonen, jonka toimme mukanamme Sjöbackaan, kun reilu pari vuotta sitten Thomaksen kanssa tallin ostimme. Jalkavaivojen vuoksi hieman kevyemmällä käytöllä ollut ruuna sai pitää paikkansa tallissa, vaikka siitä ei enää ollut kuin kiertelemään pikkukisoja silloin tällöin ja kyyditsemään omistajaansa sunnuntaiaamuisilla maastolenkeillä.

Menetyksistä huolimatta eteenpäin on mentävä. Hevosia on tullut ja jokunen mennytkin, mutta siitä huolimatta alkuun tuntui omituiselta, kun muutaman aamun jälkeen Joonan tyhjänä lojuva karsina sai uuden asukkaan parivuotiaasta poniorista Rollesta. Rakkaan ruunani oppipoikanakin ollut veikeä poni on saanut iskostettua päähän sen, että vaikka menneet säilyvät muistoissa, on myös tulevaisuudelle annettava sijaa. Ajatukset ovatkin pysyneet melko tiiviisti työnteossa, sillä saman viikon loppupuolella talliin saapui kaksi säpäkkää tammaa ratsutukseen. 3-vuotias Cerena on oikein virkku tapaus, eikä vähän vanhempi Sinnakaan kovin kauaksi jää. Työnsarkaa siis riittänee seuraavien kuukausien ajaksi.