Kevätmietintöjä

Suurin osa hevosista on klipattu maneesitreenien vuoksi, mutta tänä vuonna yhä useampi sai kasvattaa muhkean talviturkin. Salli oli tuttuun tapaan oma pörrökarvainen itsensä, kuten Lintsikin. Tiineenä oleva Lusse jäi myös klippaamatta, kuten uudet tuttavuudet Roope ja Tuuli. Kevätauringon alla lämmitellessä hevosten karvanlähtöaika on käynnistynyt salakavalasti - yht'äkkiä sitä punaruskeaa, magneetin lailla vaatteisiin liimautuvaa, karvaa on joka paikka täynnä! Etenkin paksuturkkisena meille tullut Tuuli on lähteny tiputtamaan talvista kuontaloaan aikaisessa vaiheessa. Erityistä panostusta vaati Tuulin sukiminen kilpakuntoon Metsälammen harjoituskilpailuihin. Varikolla saimme hyvät naurut napatessa satulan pois selästä. Huopaa tuskin tunnisti valkoiseksi. Olimme jo maalis-huhtikuun taitoksessa tyttöjen kanssa aivan täynnä tätä puuhaa. Pahin taitaa kuitenkin olla vielä edessä? Voi voi ja lämmin leipä...

Kevätkelit ovat laittaneet myös ulkokentän hieman kyseenalaiseen kuntoon, mutta pari päivää sitten pääsin ratsastamaan Tanella pihalla. Kevään myötä virkku ori on entistä enempi kiinnostuneempi ulkopuolisesta hälinästä, joten alku menee usein keskittymiskykyä etsiessä. Tane huomaa viime kerrasta muuttuneet asiat ja niitä sitten katsotaan silmät muljahdellen. Rohkaisun jälkeen ori kyllä menee yli ja ohi vaikka mistä, kunhan sen kanssa on alkuun topakkana. Paria kuralätäkköä tuijoteltiin kerta toisensa jälkeen, kunnes Tane loiskautti niiden läpi korskeassa ravissa. Sen jälkeen ori tuskin huomasi lätäköiden olemassaoloa. Muihin oreihin, kuten machoilevaan Kamuun, verrattuna kevät ei ole Tanelle sen kummempaa aikaa. Se ei tunnu tajuavan vieläkään mitä varten Salli, Luna ja muut tammat ovat niin ihastuneita siihen ja muihin tallin poikiin.

6-vuotiaaksi kääntynyt ori on ottanut huimia harppauksia eteenpäin, vaikka olemme ottaneet uusia asioita melko kevyin ottein. Ponityttömme Liina haluaisi kovasti päästä Tanen selkään. Welsheihin mieltynyt tyttö saattaakin saada orista mukavan kaverin siirtyessään tulevaisuudessa poneista hevoskokoisiin. Toistaiseksi Tanessa on sen verran säpäkkyyttä, että se pysyy aikuisten ratsuna. Liinakin on sen verran pieni ja siro, että hän pystyy ratsastamaan pikkuponeilla toivon mukaan vielä parin vuoden ajan. Sen jälkeen meidän on etsittävä uusi ratsastaja ainakin Kamulle. Salli on alkujaan hankittu pihankoristeeksi, joten on ollut vain plussaa, että Liina on ollut innokas liikuttamaan tammaa niin, että kaksikko on käynyt jopa kisoissa.

Edellä mainitun ponilauman lisäksi tallissa on kasvamassa 4-vuotiaaksi kääntynyt Ronin ja Sallin jälkeläinen Rolle, joka on nyt pikkuhiljaa edistynyt ratsutuksensa kanssa. Se tarvitsee tulevaisuudessa niin ikään kuskin selkäänsä. Liinalla on kokemusta kummastakin vanhemmasta, joten valvovan silmän alla tyttö on jo aloittanut yhteistyön nuoren orin kanssa. Siitä ei voi kuulemma erehtyä, mistä yhdistelmästä ja erityisesti mistä isäorista kyseinen poni on. ;-) Rolle on reippaan welshmäinen kaveri, joten välillä on oltava tarkkana, että uudet asiat esitetään sille mahdollisimman hellävaraisesti. Toistaiseksi suurempaa nokkapokkaa ei ole tullut sitten parivuotiaana koetun uhokauden.

Kylmää kyytiä

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja maalasi eteen avautuvan peltoaukeen oranssin eri sävyillä. Tämän kauniimpaa iltapäiväkävelysäätä en olisi arvannut edes pyytää. Raikas pakkasilma tuntui kipristelynä poskipäillä ja sormenpäissä, mutta muuten eskimoa muistuttava pukeutumiseni piti seesteisen kylmän ilman poissa. Finska lämmitti mukavasti alla ja sujautin käteni pikimustan harjan alle selviämään pienestä kohmeesta. Kylmettyminen tuskin on kenenkään toivelistalla, mutta pitkään jatkuneen loskakelin jälkeen tuntui virkistävältä ja helpottavalta, kun maassa on lunta ja ilma on kuivempi. Tuttu maastoreittikin antoi paljon uutta nähtävää, kun lumi vihdoin pääsi verhoamaan maisemat kauniin valkeaksi.

Siirsin katseeni kauemmas eteen ja hymyilin leveästi nähdessäni edellämme tepastelevan ratsukon. Christine ja Roni, joista ei voi sanoa kumpi olisi kylmänarempi, eivät juurikaan jääneet nauttimaan vallitsevasta unenomaisesta tunnelmasta, vaan orin terävästä kävelyvauhdista päätellen tavoitteena oli vain päästä mahdollisimman pian takaisin talliin lämpimään. Finskiä ei haitannut jäädä jälkeen, joten taitoimme matkan verkkaisempaan tahtiin.

Koko matkan oli ollut kohtuullisen hiljaista.

Vuodenvaihteen humputtelimme Thomaksen kanssa Briteissä ja Christine jäi enemmän tai vähemmän myrtyneenä huolehtimaan tallista Niklaksen kanssa. Viime kesänä Kamu-ponin kanssa tehty reissu Norwichin lähistölle ja pari viikonloppumatkaa verestivät ilmeisesti nuoren naisen muistoja saarivaltiossa vietetyiltä vuosilta sen verran, että jälkeenpäin on saatu pariin otteeseen kuulla takaisin haikailevia puheita. Kovin heppoisin perustein en kuitenkaan suostu oikeasta kädestäni luopumaan!

Onneksi Christine on kuitenkin luvannut olla Suomessa ainakin kesän ajan, sillä mahansa kohdalta alati pyöristyvän Salli-tamman pitäisi varsoa kevään aikana. Pienen kokonsa vuoksi ponien kanssa hyvin paljon puuhaillut ja sen myötä ponimaiseen luonteenlaatuun ihastunut nuori nainen on itseni ja tallin muun väen lisäksi suorastaan tohkeissaan syntyväksi odotettavasta pikkuvarsasta.

Jäin pohtimaan kuinka kesän lämmön ajattelu tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta, kun vihdoin ja viimein saimme perinteisen talven. Siirsin kukkakedoilla kirmaavien ponien kuvat pois mielestäni ja päätin nauttia tammikuisesta iltapäivästä Finskin kanssa paleltuneiden sormieni ja nenänpääni kanssa.

Kohokohtia kesältä

Kesän toimintasuunnitelmat menivät hyvin nopeasti uusiksi, kun Thomas raukka mursi Gretan kanssa temppuillessaan jalkansa heti kesäkuun alkupuolella. Koko tallin hoito lankesi Disan harteille, jonka samalla pitäisi hoitaa myös ulkomaan kilpailut Saviourin ja Norma Jeanen kanssa. Pulmatilanteen pelastajaksi osoittautui Thomaksen ja Tommyn juuri ylioppilaaksi päässyt serkkutyttö Christine, joka on muutamat kerrat käynyt ratsastelemassa Joonallakin, vaikkei muuten ole juuri kilpailuntäyteisten ponivuosiensa jälkeen ollut hevosten kanssa tekemisissä. Nyt neitonen kuitenkin ilmoitti olevansa valmis auttaman hevostilaa hädässä ja tulemaan Sjöbackaan töihin, ettei Thomaksen tarvitse rasittaa murtunutta jalkaansa liikaa.

Kilpamatkat Saksaan onnistui sjöbackalaisilta loistavasti. Savvy on pysynyt hyvin kehitykseksessä mukana ja sijoittui jo rutiininomaisesti toiseksi A**-tasoisessa luokassa ja otti voiton Angerbachissa! Nono puolestaan sijoittui M**-luokassa (135cm) ja voitti 125cm luokan. Jos sama vauhti pysyy, hyppää Nono varmasti ensi vuonna 145cm-150cm luokkia, sillä tammassa on valtavasti käyttämätöntä kapasiteettia, eikä se tunnu vielä laittavan kaikkeansa peliin.

Syksyä kohden Thomaksen jalkakin on jo tullut parempaan kuntoon, mutta Christine on pysynyt tallin arjessa mukana auttaen villikkovarsojemme Linnean ja Rollen kanssa, sekä kevyenä ja pienikokoisena pitänyt ponikokoisen jätkäporukan Rialton, Ronin ja Finskan kuntoa yllä. Kouluratsastuksessa kilpaillut tyttö sai syksyksi pienen lisäprojektin 3-vuotiaasta puoliveritammasta Call Letter Blues HRW. Bluesiksi kutsuttu hauska piirtopää on tulevaisuuden kouluratsu vanhasta suvusta, jossa virtaa runsaasti hannover- ja trakehnerverta. Tamma on hyväkäytöksinen ja sopusuhtaisissa mitoissa oleva, joten se päätettiin astuttaa, vaikkei kesää enää ainakaan kurjien säiden puolesta ole jäljellä. Ensi kesäksi toivotaan syntyväksi FWB-varsaa, jonka isä on Västerbyn omistama GP-voittaja Codec de Grant.

Kevätvarsoja!

Kevät on ollut Sjöbackassa vuoroin lentämistä paikasta A paikkoihin B, C, D, E..., ja toisaalta hengailua kotipuolessa jännittävissä tunnelmissa, sillä tänä kesänä laitumillamme pitäisi kirmailla kaksi omaa varsaa.

Yllättäen RGE Lucinda eli Lusse pyöräytti jälkikasvunsa maailmaan aiemmin. Varsan arvioitu syntymäaika oli vasta parin viikon päässä, kun taas ponitamma Salli alkoi olla jo yliajan puolella. 7. toukokuuta tamma oli koko päivän kovin levoton ja aavistelimme mahdollista varsomista. Iltahämärän laskeuduttua Lusse varsoi ongelmitta terveen ja reippaan tammavarsan. Emänsä värityksen perinyttä piirtopäistä raudikkoa on kutsuttu Linneaksi, mutta virallisesti neiti tunnetaan nimellä Sjöbackas Caravela.

Emme ehtineet kauaa hengähtää Lussen ja Linnean kanssa, kun jo aamuyöllä huomasimme varsomiskamerasta jotakin olevan tekeillä Anfarwol Aurchwrlynin eli Sallin karsinassa. Varsa oli hieman vinossa, eikä meinannut alkuun päästä ulos, mutta suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Vajaan kuukauden aikana orivarsa, joka tämäkin on rautias piirtopää, on paljastunut melkomoiseksi veijariksi, jolle vain taivas on rajana. Leikkisästi Rolleksi kutsuttu varsa kirjattiin virallisiin kirjoihin Sjöbackas Eryr Aurina.

Omalle ykkösorillemme Savvylle kuuluu loistavaa. Se menestyi loistavasti ruotsalaisen SISF:n rakennearvostelussa helmikuussa saaden pisteitä yhteensä 41/50 ja Diplom-palkinnon! Tällä hetkellä ori on Nonon kanssa Saksassa, jossa ne kumpikin jatkavat toistaiseksi hyvin sujunutta kisakautta.

Salli ja pojat

Rajut tuulenpuuskat eivät haitanneet matkaa, kun Niklas pistäytyi jälleen Suomeen tuodakseen hannoverilaisen oriinsa Saviourin ja welshponioriini MW Flyrockin Sjöbackaan. Kaksikko taittoi matkaa hyvissä väleissä, mutta kun kuvioihin astui kaunis neito, oli herrasmiesten pokka pettää. Kaunis neitohan on tietenkin Anfarwol Acresilta siitostammaksi ostettu suloinen, pieni welshponi Anfarwol Aurchwrlyn, jonka nimeä sain itsekin tavuttaa tovin. Lempinimivaihtoehtoja sain miettiä lähes yksin Thomaksen vain hymähdellessä, "jos poni on täysin taulapää saa palata sinne mistä tulikin", ja ehdotti vakaumuksensa mukaisia nimiä. Jälleen kerran olisimme pulassa ilman Niklaksen kekseliäsyyttä hänen huudahdettua aivan täydellisen kutsumanimen ponineidille - Salli!

Kokeneena kuskina Niklas sai kolmikon turvallisesti kotiin, vaikka etenkin Roni oli hyvin pörheänä tammaseurasta ja olisi tehnyt heti lähempää tuttavuutta kaunokaisen kanssa. Parisen kuukautta orin on kuitenkin vielä odotettava.. Keli oli sen verran vilpoisa, eikä aurinkoakaan näkynyt, sillä kello oli jo ehtinyt kuuden paremmalle puolelle, joten kolmikko jäi talliin tutustumaan uuteen kotiinsa Joonan ja Gitten seuratessa menoa tallipihalla tarhoistaan mielenkiinnosta haljeten. Kun porukka kaikkosi pihalta talliin, alkoi sen veroinen ralli, että kaksikko pääsi myös tallin suojiin. Pitkästä aikaa Joona ei ole enää ainoa ori tallissa, joten saa nähdä kuinka se, ja muut orit asettuvat. Pienikokoisuudesta huolimatta oletan Ronin nousevan henkiseksi kuninkaaksi korkeimman iän ja ponin sisukkuuden voimalla.

Vihdoin uuteen kotiin

Tätä päivää on tullut odoteltua. Vuosien harharetkien jälkeen on aika asettua omalle pienelle sievälle tilalle Sjöbackaan. Yhdessä tilan toisen omistajan Thomaksen kanssa olemme pistäneet reilun viikon ajan paikkoja toden teolla kuntoon. Se ei tosin ole ollut kovin vaativaa hommaa, sillä entinen omistaja oli rakentanut varsin toimivan tallirakennuksen ja maneesin. Päärakennuksen lähellä oleva vanha nurmikenttä ja tallin takana sijaitseva hiekkakenttä olivat hieman resuisessa kunnossa, mutta tästä kesästä eteenpäin nekin saavat luvan olla edustuskunnossa, ihan vaikka näköalan vuoksi.

Ennen Sjöbackaa omat hevoseni Josh Messer ja Haute Gittan ovat asuneet vanhan poikamiehen "Penan" pienellä tallilla, jonka puitteita ei voi liiaksi asti kehua. Kaksikko olikin silmin nähden onnellinen kun pääsivät pois murjusta. Haastavana lastattavana tunnettu Joona-orikin kävellä löntysteli perässäni traileriin ja käyttäytyi koko loppupäivän uudessa kodissaan aivan kuin olisi asunut siellä koko elämänsä. Hevoset viettivät loppuillan tarhaillen keväisessä auringonpaisteessa. Vuotias tammavarsa Greta viis veisasi siitä ettei sillä ollut muuta kaveria kuin viereisessä tarhassa lymynnyt ori. Vai onko nyt vain tyyntä ennen myrskyä?