Tämän vuoden ensimmäinen varsa

© Gestüt Hämelschenburg

Lusse oli ehtiväinen ja pyöräytti varsansa tällä kertaa ihan vähän etuajassa. Pieniä ennusmerkkejä alkoi olla ilmassa, mutta uskoimme varsan antavan odotuttaa itseään vielä hetken. Aiempi meillä syntynyt tammavarsa, Linnea, putkahti maailmaan vähän etuajassa, kun taas toissavuotinen Sinbad-ori taisi mennä jo vähän yliajalle. Tämä neiti päätti seurata isosiskon kavionjäljissä.

Varsa tuntuu menevän ohituskaistaa muutenkin, sen verran vikkelän vaikutelman se on ehtinyt itsestään antaa jo muutaman ensimmäisen päivän aikana. Edes viikonlopun aikana maahan sadellut räntäinen lumi ei paljoa haitannut, vaan ensimmäinen piipahdus pihalla oli varsinaista iloittelun juhlaa. Jalat toimivat toisinaan vähän kehnosti, mutta suunta oli pohjalta aina ylös ja eteenpäin. Lusse on vähän tiukkis varsojensa suhteen, joten saa nähdä kuinka pitkälle sydänhalvauksen partaalle tämä ehtiväinen ruunikkotamma ajaa äitinsä.

Neidillä on jo nimikin, hän on Sjöholmas Mändy eli Mändy, Mändi, Mäde... Alkujaan suunnitelmissa oli pistää varsa myyntiin, mutta hitsit, homma ei enää olekaan niin selvä kuin pläkki. Katsellaan ja odotellaan, mihin lopputulokseen päädymme Thomaksen kanssa.

Kevättä ilmassa!

Sjöholmassa ei tekeminen lopu. Thomaskin on päästänyt valloilleen jonkun sisäisen puuhapetensä ja kun yhden jutun saa valmiiksi, pitää olla jo toinen projekti valmiina. Kun ostimme tilan, mukava vanhempi herrasmies Heikki jäi pitämään meidän omistukseen siirtynyttä pientä karjatilaa, joka sijaitsee tuossa ihan nurkan takana. Viime vuoden puolella keskustelut kääntyivät sille tolalle, että vuokrasopimusta ei tultaisikaan enää uusimaan, vaan Heikki mielisi jo eläkepäiville. Jotenkin tilanne lipsahti siihen, että meille jäi pitkän linjan sjöholmalainen Markka-hieho ja sen seuraksi ostettiin kaksi ayrshire- ja yksi holsteinrotuinen hieho. Navetassa oli myös lypsykarjaa, mutta ne saatiin myytyä toisille tiloille. Onneksi Hege ei ottanut vastuista vapauduttuaan heti ensimmäistä lentoa Fuengirolaan, vaan jäi vähän auttamaan nuorta paria kotieläinsirkuksen pyörittämisessä. Vanhan mestarin tiedot ja taidot ovat kullanarvoisia!

Samalla kun hiehojen kylmäpihattoa vähän rempattiin, tehtiin lampaille astetta mukavampi asumus. Suffolkinlampaat eivät ole aivan yhtä säänkestäviä kuin kotimaiset suomenlampaat, mutta nyt niiden kelpaa viettää talvikausikin isommissa sisätiloissa.

Jotta elämä ei vieläkään ehtisi käydä liian tylsäksi, hevosmäärä on päässyt kasvamaan kolmella kauraturvalla. Braveheart of Avalon oli minulle ja Thomakselle yhteinen rakkauden kohde. Makea ori on puoliksi täysiverinen ja emän puolelta sekoitus tuttua ja tuntemattomampaa. Suuresta täysiveriprosentista huolimatta Reiska on rento herrasmies, jolla on sopivasti annettavaa sekä koulu- että esteratsastajalle. Thomastakin näkee taas aika usein tallissa muidenkin kuin Lunan karsinalla.

Murroksen Häivä on villi suomenhevoskortti. Kaksi ja puolivuotta sitten jouluaattona maailmaan tupsahtaneesta tammasta on vielä vähän vaikea sanoa onko se lintu vai kala. Pienhevosta me kai vähän etsittiin, mutta tällainen hämähäkkivarsa päädyttiin ostamaan. "Helinän" isälinja menee Pieneen Leijonamieleen ja emän puolella on paljon sellaisia nimiä, jotka miellyttivät omaa silmää. Kesän se saa kasvaa laitumella ja sen jälkeen lähdetään tutustumaan suomenhevosten ikäluokkakilpailuihin.

Kolmas tulokas on vähän sellainen, että olisi voinut olla tulemattakin. Thomaksen ravihevosista ei tullut mitään tolppakoneita, vaan ne ovat viihtyneet enimmäkseen telakalla. Mies puuhaili jotain vaihtokauppoja ja päätyi ottamaan meille raviuransa jo lopettaneen suomenhevosorin. Pohjolan Hyssy on tallin idyllisen tunnelman rikkoja, viime aikoina vissiin vähän huonolle käsittelylle jäänyt retale, josta pitäisi kuulemma nyt leipoa ratsu. Olimme Chrissen kanssa molemmat tallinovella polkemassa jalkaa, kun ori ryysäsi käytävän ketjuista läpi niin että ryske kävi. Pojat juoksivat vapaalle jalalle päässeen hevosen perässä. Katsotaan tuleeko tästä mitään vai lähteekö Hysteeri-Hyssy teu... köh, siis maitojunalla ravitallille.

Uusia ratsutettavia

Sjöholman pihalla oli alkuvuodesta trafiikkia kuin kisapäivänä konsanaan. Heti tammikuun ensimmäisenä maanantaina, Elli Mäkioja toi aamupäivällä suomenhevosruunansa Ponnen meille reiluksi pariksi kuukaudeksi. Suokki vaikuttaa mielenkiintoiselta projektilta. Olimmepa laittaa Tuulin Ponnen isällä Pomeranssilla parisen vuotta sitten, mutta päädyimme lopulta orin puoliveljeen, Pikkulokkiin.

Iltapäivällä saapui mielenkiintoinen kuljetus Hollannin maalta. Suomalainen Jayde on asettunut pitämään omaa tallia lähelle Belgian rajaa. 3-vuotiaaksi kääntynyt iso ruunikko hollantilaistamma Zealot vaikuttaa oikealta energiapakkaukselta. Näin kuinka Chrisse, joka yleensä auttelee koulutettavien hevosten kanssa, hieman kurtisti kulmiaan Jayden vitsaillessa matkoista lasarettiin. Kun nainen lähti hotellilleen, Chrisse puuskahti, ettei hänestä ole näin pienikokoisena ratsastajaksi noin isolle hevoselle.  – ”Eikös Thomas ole noita vietereitä laitellut silloin aikoinaan?”

”Niklashan olis hyvä testiratsastaja.” pamautin taannoisesta jouluaaton episodista edelleen hieman tuohtuneena. Käly se oli keksinyt tehdä sellaisen källin, että siitä kuultiin vielä kuukausi joulun jälkeenkin. Katsahdimme Chrissen kanssa toisiimme ja aloimme kumpikin hihittää hallitsemattomasti.

”Kai meillä joku laatutakuu on sentään?” Chrisse sai ulvaistua yltyneen naurun seasta. 

Todellisuudessa minun lisäkseni Ponnen selkään tulee kipuamaan Chrisse ja Zealotin selkään Thomas. Mikäli silmäterien, Lunan ja Liekin, juttuja ei lasketa mukaan, mies on viimeisen puolen vuoden ajan viihtynyt vähän kehnosti tallilla. Yhteistä ratsutusprojektia meillä ei ole myöskään ollut ihan hetkeen, joten on hauska nähdä, mitä Sjöholman kaksikko saa aikaan.

Tapaus Haute Gittan

© Gestüt Hämelschenburg

Lokakuun loppupuolella yksi huoli ratkesi ja paino sydämen päällä on yhtä hevosta keveämpi. Rakas Gittan-tamma tuli minulle vuotiaana suoraan Tanskasta ja olimme kumpikin, minä ja Thomas, aivan myytyjä. Gitte oli Thomaksen silmäterä, josta piti tulla hienoakin hienompi kouluratsu. Erinäköisten vastoinkäymisten myötä tiemme tamman kanssa alkoivat risteillä eri suuntiin. Reilu vuosi sitten löysimme sille mukavan ja osaavan ratsastajan, mutta yhteistyö katkesi puolen vuoden jälkeen.

Gitte vietti meillä Sjöholmassa leppoisaa kesää laitumella vanhojen kavereidensa kanssa. Salli ja Tuuli jäivät aivan ulkopuolisiksi, kun kaksi tähtiotsaista tummaa tammaa koki riemullisen jälleennäkemisen. Luna ja Gitte olivat koko kesän kuin paita ja peppu. Vertailin vieretysten laiduntaneiden bestisten lihaskuntoa ja huokasin, kuinka erilaisia polkuja samasta lähtöruudusta aloittaneet tammat päätyivätkään tallaamaan.

Gitten asiat lähtivät rullaamaan aivan erilaiseen suuntaan täysin yllättäen. Kesällinen suomenhevosvarsa Laku myytiin lokakuun lopussa Kuuramaan hevostalliin. Vähän Lakun muuton jälkeen kuulin, että Katariina etsi laumaansa uutta aikuista hevosta. Äkkäsin, että tässähän voisi olla hyvä ylläpitopaikka Gittelle. Näytin Katariinalle ohimennen Thomakselta salaa tammalaumassa ollutta Gitteä. Puoliverinen kaunotar sai suomenhevosihmisen heti pauloihinsa. Kotopuolessa asia ei ollut aivan yhtä yksiselkoinen. Thomas oli alkanut puhua ”vaikka kahden suomenhevosen” siirtämisestä siirtotalliin niin, että Gittelle vapautuisi paikka päätallista, joten pohdinnan jälkeinen päätökseni luovuttaa Gitte ylläpitoon aiheutti hieman eripuraa meidän kahden välille.

Rakas musta on kuitenkin aina tervetullut takaisin kotiin. Kun näin tapahtuu, lupasin Thomakselle rakentaa vaikka omin pikku kätösin sille karsinan talliin, jos muuten ei ole tilaa.

Aamun hetkiä

Christine heilutteli talikkoa Rollen karsinassa puoli yhdeksältä aamulla. Musta pörröinen koira seurasi herkeämättä nuoren naisen riuskoja otteita, josko kottikärryjen ohi sattuisi lentämään jotain herkkua. Russeleita oli apinoitu vähän liiankin tehokkaasti.

"Egon! Mitäpä jos vaikka otat matsin Paavon kanssa?" hihkaisin toimiston puoleisesta päädystä.
Talikon väijytys lakkasi ilmaa halkoneen pehmopesukarhun tömähdettyä tallin käytävälle. Koiranpentu loikkasi sillä sekunilla tutkimaan mikä siellä vilahti, ja ilahtui silminnähden tunnistaessaan lempilelunsa. Alkoi armoton murina, retuutus ja paini. Hoitopaikalla lähinnä nuokkunut Sävykin havahtui ja asteli uteliaasti niin pitkälle kun molemminpuoliset narut antoivat myöden nähdäkseen mitä käytävällä oikein tapahtuu.

"Kiitos" Christine puhisi kulmat kurtussa. Hyperenerginen belggaripentu ei aivan kuulunut pikkukoiraihmiseksi tunnustautuneen apulaiseni suurimpiin suosikkeihin. Hymyilin itsekseni asetellessani satulaa Sävyn selkään. Kyllä nuo tuosta vielä toisilleen lämpeävät, kunhan hain hampaat vaihtuvat ja käytöstavat alkavat vakiintua.

Pörröpallo ei ole enää näin pieni... Se täytti jo 3kk!
© Andrea Noren / lisenssi

YLA1!

Saviour sai tunnustuksen ykkösluokkaisena yleispätevänä ratsuhevosena Yleislaatuarvostelun elokuun lisätilaisuudessa. Suuren suosion vuoksi varsinaisen tilaisuuden lisäksi järkättiin rannalle jääneille vielä toinen tilaisuus. Sattumalta aamukahvia juodessa huomasin ilmoittautumisen olevan auki ja ajattelin nyt olevan meidän Savvyn aika.

Valmistautumisaikaa jäi parisen viikkoa, mutta äkkiäkös puunasimme Chrissen kanssa orin esittelykuntoon rakenne- ja luonnearvostelua varten.  Savvy on tottunut olemaan syynäävän silmän alla, joten itse tilaisuus sujui letkeästi vanhan tekijän malliin. Tätä palkintoa lähdettiin hiljalleen tavoittelemaan heti kun tajusimme, ettei myytäväksi ostettu ori taida sittenkään lähteä meiltä minnekään. Se, että ykkönen tuli heti ensimmäisellä yrittämällä, lämmittää taustajoukkojen mieltä erityisen paljon.

Muutaman päivän kakkukahvikestittelyn jälkeen elämä jatkuu kuitenkin normaalisti myös Savvyn kohdalla. Kisaradoilla tavoite on vältellä vastoinkäymisiä ja kivuta yhä ylemmäs. Toivon mukaan palkinto hieman nostaa Savvyn kysyntää jalostusorina ensi keväänä. Ori on toistaiseksi saanut hyvin kirjavan joukon tammoja, mutta jälkikasvun seassa on jo pari 140cm ratojen hyppääjää, kantakirjattu pojanpoika ja harrastekäytössä olevat jälkeläiset eivät ole yhtään sen hullumpia luonteeltaan. Ennen kevättä meillä on kuitenkin vielä hyvin aikaa kartuttaa kokemusta kisaradoilta syksyn skaboissa ja hallikisoissa.

Superkisaviikonloppu

Eräs elokuinen viikonloppu meni kisoissa pyöriessä tyttöporukan kanssa. Thomas jäi vähän nuristen hoitamaan kotiinjäävää laumaa ja me muut matkasimme ensin lauantaina Metsälammen Ratsutallille kouluharjoituskisoihin ja sunnuntaina Edelsten Ponies -tallille esteharjoituksiin. Yleensä kuskin roolissa toimiva Niklas oli Englannissa, mutta hyvinpä tuon uuden pienemmän hevosauton luotsaus sujui allekirjoittaneeltakin.

Meidän Roope-ruuna osaa jo sovittaa jalkansa sen verran nätisti, että otimme sen mukaan molemmille reissuille ikään kuin täytehevoseksi pitämään seuraa toiselle, kun kolmas on radalla. Ravurin urallekin aikoinaan tähynnyt ruuna on vähän tahmatassu, mutta viimeisen puolen vuoden kova työ sai vihdoin palkinnon. Lauantaina tuli sijoitus Helposta C:stä ja sunnuntaina puhdas rata ja jaettu ykkössija 40-50cm luokasta. Eihän tuo taso päätä huimaa, mutta meidän Ruupertilta hieno saavutus! Koulukisoissa oli mukana myös Chrisse Rollella ja Liina Kamulla, joka oli ensimmäistä kertaa kisareissulla sitten ruunauksen. Samalla lailla poni kulki rinta rottingilla kuin orivuosinaankin, tosin onhan tuolle jo tuota ikää ja pinttyneitä tapoja ehtinyt kertyä. Hyvin meni kuitenkin pikkuponeillakin - Rolle oli hienosti neljäs Helpossa B:ssä ja Kamu oli täpärästi toinen Helpossa A:ssa.

Estekisoissa suurin oletettu viihdearvo oli minun ja Linnean 60-70cm esteradalla, mutta tammapa yllätti nostellen kinttujaan esteiden kohdalla ja kuunnellen hyppyjen välissä myös vähän ratsastajan apuja. Tärkeintä oli saada hyvä fiilis ratsulle ja ratsastajalle ja pitää puomit ylhäällä sekä perus- että uusintaradalla. Voittajan ajasta jäätiin lopulta sekunti, mutta ei hopea ole häpeä. Meidän jälkeen seuraavaksi kaasuttelivat Liina ja Salli.

-Disa